RSS

Päivittäiset arkistot: 26/11/2011

Adventtia odotellessa

Joulun aika alkaa lähestyyn … vastahan se syksy alkoi. Kotona totta puhuakseni kaikki on vielä kesämoodissa!

Keskiviikkona hain kaverilta sammalta, jonka hän oli hankkinut mökiltään. Adventtikynttiläjalkaan sitä jo laitoinkin – kylläpä tuoksuukin hyvältä! Loput laitan sitten muutamaan kukka-asetelmaan, jotka teen luultavammin viikon päästä. Voi sitä ihanaa hyasintin tuoksua!

Pikkujoulut oli eilen. Mukava jutteluilta. Tarjoamiset minun kohdallani (refluksitaudin vuoksi) olivat suht suppeat. Kaksi tacovenettä, joissa pilkottua munaa ja jäävuorisalaattia. Olut ja pala banaanikakkua. Ai niin, ja miniviiva sinappia. Olihan melkoinen makuyhdistelmä mutta tyhjää parempi. Kun joku totesi, että minulle käy näin varmaan usein, totesin, että on ensimmäinen kerta lähes 7 vuoteen, kun suolaisista tarjottavista ei löytynyt mitään itselle.

Tänään käytiin museokeskus Vapriikissa Teiskon emäntien joulumarkkinoilla. Leipää tuli ostettua pakkaseen ja tuliaisiksi marjapiirakka ja joulusinappi. Muutamia tuttujakin siinä ajassa ehti jo nähdä. Siitä jatkettiin seurakunnan myyjäisiin Näsilinnakadulle, jossa olikin enemmän porukkaa. Omistan nyt hienon parin sinisävyisiä tumppuja:-)

Isäntä oli hakenut kellarista parvekkeelle havuköynnökset. Ne olisi suunnitteilla vielä tänään saada laitettua. Toisesta adventtikyntteliköstä puuttuu taas lamppuja, joten yritetään ensi viikolla …

Illalla teen refluksisivustolla suositeltua raejuustopaistosta. Ja huomenaamulla kunnon aamiainen adventin kunniaksi. Kalenterikin on taas täyttynyt kiitettävästi joulumenoista 🙂

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 26/11/2011 Kategoria/t: Kirjoitukset