
Hautajaispäivän konkreettisia mietteitä …
Aamulla mielen pohjalla häivähti sekunniksi ajatus onkohan musta-harmaa ohut hautajaismekkoni mustan pitkän bleiserin kanssa sopiva mummun hautajaisiin vai ei. Totesin edelleen mustien sukkahousujen ja mustan pitkän bleiserin synkentävän vaikutelmaa lupaavasti. Maskara jäi tietenkin laittamatta.
Sekunniksi kapinoin suomalaisten hautajaistyyliä vastaan ja kaipasin irlantilaistyylisiä muistelojuhlia tänne meillekin. Menisi siinä ne ruumiinvalvojaisetkin samaan syssyyn minun puolesta ja samalla näkisi jo surevat läheiset ja ystävät. Verhot kiinni, peilit peittoon ja ruumis yhteen huoneeseen hyvästeltäväksi.
Alkajaisiksi aamulla haettiin kaunis punainen ruusuhautakimppu kukkakaupasta ja lähdettiin ajamaan kohti kirkkoa, jossa mummon hautajaiset pidettiin heti aamusta. Ilma oli onneksi aurinkoinen, joten sadetta ei tarvinnut enää pelätä. Kukkien hakeminen sujui tällä kertaa ilman kyyneliä – värssyn valitseminen (tai lukeminen) on takuuvarma ”hanojen aukaisija” oli kyseessä kuka tahansa. Senpä takia meillä olikin vain yksinkertainen ”… muistaen”.
Puoli tuntia aikaisemmin hautuumaalla, joten katselimme vanhoja hautoja. Isäntä tämäytti päänsä kuvassa olevaan isoon vanhaan korkeaan ristiin niin että sai melkoisen kuhmun. Tk olisi ollut lähellä, jos isompaa haaveria olisi sattunut. Kirkkoväellä olisi kaikista sattumista vuosien varrella taatusti paljon kerrottavaa.
Parisenkymmentä henkilöä kertyi ilahduttavasti saattojoukkoon. Lähes kaikki sukulaisia samalta kyläraitilta. Kymmeneltä alkoivat sanomakellot soida – ja ne soivatkin todella pitkään. 7 minuuttia. Kuuntelimme ne kirkon edessä. Koko hautajaistilaisuus pidettiin ulkoilmassa, joka on todella mielestäni kesällä todella hieno idea.
Mukava pappi. Välillä oltiin kuivin silmin, välillä väännettiin itkua. Niinkuin aina. Surullistahan se poismeno toki on mutta elinvuosia ehti kertyä onneksi jo paljon. Niin monia toivoisi itsellekin.
Me lapsenlapset heitimme arkun päälle ruusut. Haudanvieruslaudat heiluivat jalkojen alla niin, että jouduin hakemaan tasapainoa! Kannen asettamisen jälkeen kaikki vuorollaan kävivät heittämässä viimeiset hyväiset. Muutama vieraista oli jo itsekin reilusti päälle 80, joten hautajaisia on heillä kuulemma piisannut. Meidän suvun vesoista nuorimmat 17 – 20 vuotiaita mutta he eivät päässeet hautajaisiin. Pappi kuului jossakin vaiheessa myöhemmin kyselevän (hieman ihmetellen?) ettei paikalla ollut (pieniä) lapsia.
Kahvittelu tapahtui mummolassa, jossa oltiinkin sitten alkuiltaan asti. Loppujen lopuksi siitä muodostui sukulaisten kohtaaminen, jossa muisteltiin menneitä, selvitettiin sukulaisuussuhteita ja vaihdettiin yhteystietoja. Hämäläiset hautajaiset sanoi meitin isäntä, kun hautajaiset kestivät runsaat 7 tuntia. Hän kun on tottunut muutaman tunnin tilaisuuksiin. Oli mukava nähdä serkkuja.
Hautajaispäivä ei yleensä ole se surullisin hetki vaan itse kuolinpäivä ja sen lähipäivät. Hautajaisista lähdettiinkin kotiinpäin ihan hyvillä mielin.