RSS

Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2012

Valoa lisää

Pari päivän ajan on saanut nauttia melkoisesta aurongonpaisteesta verrattuna edellisviikkojen harmauteen. Onpa kyllä sitten ilmakin ollut viileämpi! Ja liukkaampi. Mihin ne talvikengät viime vuonna säilöttiin – kysymys, joka on pohdituttanut viikonlopun ajan. Ei löydy, ei! Talvilenkkarit on ainoat, jotka oli survottu kesäkengien joukkoon. Hmm … mihin se mies on ne piilottanut??

Lisää valoa sähkön avulla …. Tampereen valoviikot aloitettiin juuri äsken Keskustorilla. Me ihailimme ylimmän kerroksen kodistamme mahtavaa ilotulitusta. Olipa siinä väriä ja pauketta!  Seuraava ilotulitus perinteinen itsenäisyyspäivän sellainen, joka mennään paikan päältä katsomaan kemiläisten vieraiden kanssa.

Perjantaina avattiin tuossa kosken rannalla myös uusi silta, jota pitkin kelpaa sitten kävellä (ja pyöräillä?) kohti Vapriikkia. En ole vielä poikennut katsomassa, miltä maisemat näyttää mutta epäilemättä muutama valokuva sieltäkin tulee otettua.

Valoisaa viikkoa kaikille!

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 28/10/2012 Kategoria/t: Kirjoitukset

 

Joko on perjantai?

Viikko on taas lopuillaan. Aika lentää!

Eilen illalla satoi eka lumikin. Ihanan näköistä! Mutta eipä sitten hyvin nukuttu, kun aurat ym koneet surrasi mennen tullen lähettyvillä.

Jouluun pari kuukautta – kivaa, saa taas sisustella kodin kaikilla ihanuuksilla ja hengitellä hyasinttien tuoksua  🙂 Viime vuonna kuusi taisi eka kertaa ottaa vähän keuhkojen puolelle?? Saas nähdä miten käy tänä vuonna. Odotan lämmintä riisipuuroa …

Työpuolella mielenkiintoisia työtehtäviä. Ääni kestää onneksi niin ettei sitä tulehtuneisuuden tunnetta ainakaan vielä ole tullut, joten päivittäin ei ole niin kivulias olo. Tosin olin 6 viikkoa aktiivisesta puhumisesta (työn jälkeinen puhuminen) myös poiskin. Pari päivää olin alkuviikosta ilman lääkettä – limakalvot mahassa toimii loistavasti eli kyllä oli hapokas olo jossakin päin välillä alasulkija – ylänielu ;-(

Hammaslääkärissä paikattiin ne 2 yllärireikää, jotka olisi pitänyt huomata aikaisemmin. Erikoislääkärin kommentit alkoivat olla jo ihmetteleviä mun tavallista hl:ää kohtaan. Onneksi paikkauksesta ei tullut mitään jälkivaikutuksia. Joulukuussa sitten takaisin tarkastuksille molempiin paikkoihin. Mieluummin jättäisin ne kyllä tammikuulle!

Järjestötoimintaa on tällä viikolla muutamallakin taholla. Refluksiyhdistys asia etenee myöskin pikkuhiljaa 🙂 Uutisjuttujen kirjoittaminen vie aina oman aikansa. Hienoa olisi tehdä niihin minihaastattelukin mutta se vaatisi jo paljon enemmän aikaa.

Ny tarvii kiiruhtaa eteenpäin mutta palaillaan vielä viikonloppuna linjoille!

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 26/10/2012 Kategoria/t: Kirjoitukset

 

Tohinoita

Sen verran menoa on ollut, että ei ole ehtinyt kirjoittelemaan. Mukavaa tohinaa tosin. Taitaa tuo kirjainhaastekin jäädä väliin tältä viikkoa.

Erikoishammaslääkärikäyntejä oli 2 tässä noin viikon sisällä. Nyt pidetään paussia ja katsotaan, miten luonto hoitaa homma. Toivottavasti positiiviseen suuntaan!  Valitettavasti sieltä löytyi myös paljain silmin 2 reikää, joista toinen taitaa vähän oikkuilla tänään. Pussi täytyisi venyä vielä näidenkin paikkaamiseen, vaikka ehl – käynnit jo keventää liikaa. Kuitusilta on edelleen liian pullea, joten kyllä sitä on pakko vielä hioa. Hohoijaa, tätä hammaspuolta!!

Astmalääkäri tarvisi varata Koskiklinikalta ja Alvesco – resepti uusia. Pef – puhalluksia en kyllä millään jaksaisi alkaa puhalteleen pitemmällä aikavälillä.

Yhtenä iltapäivänä poikkesin taas rentoutumaan leffaan. Ruotsalainen ”Hypnotisoija” veti väkeä iltapäivänäytökseenkin. Hauska pariskunta samalla rivillä – tykkäsivät myös Gunnartista ja ennen leffaa siinä vähän heiteltiin juttua. Leffassa suomenruotsi (yksi päähenkilöistä) soljui kerrankin ruotsinruotsin joukossa – mutta kyllä ruotsinruotsi vaan kuulostaa paremmalta edelleenkin!

Nyt vähän nukuttaa, kun yö meni kadonneen henkilön etsinnässä. Autopartiossa. Aika vierähti äkkiä. Ihan hyvä näin.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 18/10/2012 Kategoria/t: Kirjoitukset

 

Loppukirjainhaaste: – KU

Kesäisen keskiaikapukuprojektin innoittamana repäisin ja perustin (kaikkien – jopa itseni – hämmästykseksi) ”ompeluseuran” eli nykyaikaisesti kässäklubin.

Siitä syystä näkyy ystävän kädessä virkkaus/virkkuukoukku ja viittä vailla valmis pöytäliina.

Muut kekseliäät  -KU – loppuiset täältä!

 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 10/10/2012 Kategoria/t: Kirjoitukset

 

Leffamaailmasta

Välillä on taas piipahdettu leffateatteriin hämyyn rentoutumisen merkeissä tai jotain sinnepäin. Tänään taitais tulla kanssa tarpeeseen, kunhan käyn ekana erikoishammaslääkärin tunnin vastaanotolla … Ei mitään sen syvällisempää leffaa kuitenkaan.

To Rome with Love  oli iloinen Italiasekoitus kaikenlaisista ihmiskohtaloista. Ja tietenkin Woody Allen itse siellä sopan keskellä. Paljon italiaa ja ripaus italialaisia maisemia. Ei hassumpi ollenkaan. Takapenkin junioriporukka 12-13v ei jaksanut keskittyä ja niinpä sillä elämöinnillään pilasivat monen ihmisen leffanautinnon. Ja kukaanhan ei tietenkään suomalaiseen tyyliin sanonut mitään…

Miesten strippausmaailmasta pienen siivun näyttävä Magic Mike oli alussa ihan kunnon bailaus ja showmeininki päällä. Kyllä kai sitä poikien showta olisi voinut katsoa vähän enemmänkin …  Aika äkkiä kuitenkin kuvioihin ilmestyi alaan liittyvät ongelmat – liika juhlinta, huumeiden käyttö. arvostuksen puute, ammatti suhteessa jne. Eipä taida ihan Oskareita voittaa. Kas kummaa, koko katsojayleisö oli naisia 😉

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 09/10/2012 Kategoria/t: Kirjoitukset

 

Loppukirjainhaaste – LO

Herkkuja lautasella.

Löytyy niin hillo kuin jäätelöpallo.

Näistä syntyi suuri ilo.

Vain vinkkupullo puuttuu!

Muita -lo – loppuisia sanoja löydät täältä.

Ps. Upeata, että saatiin sittenkin jatkoa Alkukirjainhaasteelle!

 
4 kommenttia

Kirjoittanut : 03/10/2012 Kategoria/t: Kirjoitukset