RSS

Arkistot kuukauden mukaan: Touko 2013

Rantasaunalla

 

IMG_4704

Harrastuspuolen erikoisryhmän kokoontuminen oli näissä maisemissa.
Vakavampaa asiaa ensin ja sitten vähän rentoutumista. Ilma suosi 🙂

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 17/05/2013 Kategoria/t: Kirjoitukset

 

Lohta ja samppanjaa

Päivät rullaa taas mukavalla mallilla.

Kesäinen lämpötila pakottaa möyräämään kesäkengät – ja vaatteet esiin. Tai ainakin ne on levitettynä laajalti työhuoneen lattialle 🙂  Ihania värejä ja yhdistelmiä. Olisi ihanaa ostaa vähän uusiakin mutta taitaa kukkaropuoli rajoittaa.

Viimeviikkoisen hyvien mammografiauutisten jälkeen on rintasyöpää tullut ekstra-annos eteen – niin tv-ohjelmista, ihmisiltä (eivät ole tienneet omaa pattiani) ja tekstimuodossa. Mikä ajallinen sattuma, että A. Joliekin kertoo rintojensa poistosta juuri alkuviikosta ison syöpäriskin vuoksi.

Harvinaisesti söin jo toista kertaa ulkona tällä viikkoa. Paikan valitsi tänään tällä kertaa joku muu mutta ehdin sentään vähän tiirailla ruokalistaa eilen illalla.  Yllätys oli, että jostain syystä heillä oli erittäin supistettu lista lounasaikaan, mikä oli kyllä pettymys. Kasvisvaihtoehto valikoitui heti pois, kun joukossa oli paprikaa ja tomaattia. Valittavaksi jäi lämmin lohisalaatti tai lohikeitto. Keittoon sitten päädyin ja kyllä sillä mahansa täyteen sai … ja vähän vielä jäikin, kun höysteenä oli pari palaa talon leipää. Nestepuolella meni alkoholin puolelle – lasillinen samppanjaa ja  pieni olut, jotka pysyivät nikottelematta hyvin alhaalla 🙂  Em nauttimiseen meni kaikkiaan kolme tuntia, joten ihan pikalounaasta ei ollut kysymys.

Olipa kuitenkin mukava nähdä näitä vanhoja tuttuja ja nauraa yhdessä menneille jutuille! Oikein rentouttava iltapäivä. Tällaisia tapaamisia ei ole koskaan liikaa. Näemme taas ennen joulua ruokailun merkeissä.

Ja kuinka ollakaan, matkalla tapaamiseen törmäsin yllättäen vanhaan ystävään, jonka kanssa sovimme näkevämme ensi viikolla 🙂

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 16/05/2013 Kategoria/t: Otteita uutisista

 

Amuri Siperiassa

Vapaapäivä. Mikään ei voita kahvilatreffejä kaverin kanssa, jolloin vaihdetaan kuulumisia ja pistetään päivänpolttavia asioita kuntoon 🙂 Toukokuuhun niitä kertyy kiitettävästi!

Tänään aamupäivällä Finlaysonin Tivolissa. Lohileipä ilman tomaatteja ja sipuleita meni mukavasti alas ja jäi vähän kotiiin vietäväksi. Mukava kuulla, miten muilla on talvi sujunut.

Verstas – museon auditoriossa samassa rakennuksessa oli sen jälkeen läheisen Amurin alueen historiasta kertova amurilaisten pitämä luento, joka oli todella mielenkiintoinen. Sen jälkeiselle kävelyllekin lähdin – vaikkakin kuuluuvuus oli niin huono, että minä ja muutama muu liukenimme vaivihkaa jo hieman aikaisemmin…

Illemmalla lähdemme ulos vanhan ystäväni kanssa juhlistamaan hänen työuraansa 🙂

Mukava päivä.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 14/05/2013 Kategoria/t: Kirjoitukset

 

Sykettä peliin

Kun rinnassa ollut patti olikin ok, pari päivää meni leijailevissa tunnelmissa ja kaikkea pientäkin arvostaen. Niin intensiivisenä se tunne ei kauaa kestä – eikä kai ole tarkoituskaan. Nyt ollaan siis jo takaisin lähempänä maata 🙂

Liikuntainnostus iski viikko sitten. Kilojakin riittäisi poisannettavaksi; 2011 tulleet kipukilot istuu tiiviisti 😦  Ystäväni näki taas asian ihan toisesta vinkkelistä: ”Olet ollut siis 2 vuotta samassa painossa!??”. Paino ei ole kuitenkaan vaikuttanut refluksin lisääntymiseen/vähentymiseen, joka taas on yksi osoitus siitä, että painon merkityksen hokeminen ei pidä siinä määrin paikkaansa. Ja onhan se suoraan sanottukin joissakin tarkemmissa ammattiteksteissä, kunhan vaan malttaa lukea.

Hiljaa hyvä tulee. Mittarina saa toimia vanhat liian pienet housut …

Lähistöllä ei ole mitään hyviä kuntopaikkoja enkä viitsi dineiroita ketjujen epäviihtyisiin massapaikoihin upottaa. Sen takia olen selaillut innostuneena kaiken maailman jumppavideopätkät Youtubesta. Gymstick, steppilauta ja jumppapallo on vedetty vaatehuoneen nurkasta taas työhuoneeseen. Jumppacd:nä Mambaa ja Louis Armstrongia.

Ohjelmassa on 5 kertaa viikossa liikuntaa; 3 kestävyys- ja 2 lihaskunto-osuutta. Siihen päälle tietty päivittäiset arkiliikunnat. Saas nähdä kuinka kauan innostus jatkuu 😉

Tällä hetkellä – ihan kokonaisen viikon jälkeen (!) – paikat on vähän kipeäni eilisen uuden ”Body toning” pätkän jälkeen. Tänään vuorossa kardiota eli 31 min sykettä nostavaa ja koko vartalovenyttelyt päälle.

Jaa miten refluksitauti tuntuu jumpatessa? Kiellettyjen listalla on päässyt ehdottomasti vain kädet maahan + juoksu/jalanvaihto + takaisin ylös ja alas – liikesarja, jota jossakin Bootcamp – tyylisessä jumpassa näytetään suosivan.

 

 

 

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 12/05/2013 Kategoria/t: Kirjoitukset

 

Mahtavaa!!!!

Eipä ole aurinko pitkään aikaan näin upeasti paistanut ja elämä kaikkine hankaluuksineen maistunut ihanalta, kun tänään hyvien mammografia- ja ultraäänitulosten jälkeen 🙂

Kylläpä jännitti, kun meni näin vaivan kanssa. Useiden senttien pattikovettuma ei ole kuitenkaan mitään sen kummempaa eikä tarvi jatkotoimenpiteitä. Tarkempaakin selitettiin mutta en nyt muista mitä. Fantastic!!

Kun tämän helpotuksen tunteen voisi tulevaisuutta varten pullottaa ja pikkuhiljaa nauttia joka päivä.

Eilen jo päätin, että alkoholi tulee olemaan tänään kuvioissa mukana – joko juhlimiseen tai ensivitutukseen.Kovasti siihen uuteen samppanjabaariin yritin mutta ovet aukesivat vasta kahdelta. Kassaneitiä Koskiklinikalla hymyilytti, kun olin niin pulppuavaa elämäniloa täynnä …

Päädyin Koskipuistoon nauttimaan samppanjaa muutamiakin lasillisia ja soitteleen odottaville taustajoukoille 🙂

Mies  on tulossa aikaisemmin kotiin; suosikkikuohariputeli on nyt jääkaapissa jäähtymässä … illalla ystävien kanssa syömään … ja juhlinta jatkuu 🙂 !!

 

 

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 08/05/2013 Kategoria/t: Kirjoitukset

 

Hitaasti menee

Kylläpä aika tuntuu menevän hitaasti. Kello on vasta 15.05.

Vapaapäivä, josta piti tulla ihan mukava. Tuli sentään osa suunnitelluista jutuista tehtyä.

Piti syödä kalakeittoa kotona. Sehän jäi ja poikkesin Gastropub Tuulensuuhun syömään ja oluelle. Voipi olla, että menen näissä tuumissa vielä illallakin yhden tilaisuuden jälkeen. Mietteissäni tilasin väärän annoksen mutta onneksi sen pystyi vielä vaihtamaan. Apteekista piti ostaa hoitavaa astmalääkettä, joka itse asiassa loppui jo viime viikolla, mutta ostin vahingossa kohtauslääkettä. No jopas sattui.

Ihmiskasvoja vilahtelee ohitse ja mietin tarinoita niiden takana. Puistoon on tulossa taas joku eurooppalainen ruokatori tai vastaava.

Toivottavasti omassa tarinassani ei ala tällä viikolla mikään uusi, maailmaa mullistava jakso.
 

 

 

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 07/05/2013 Kategoria/t: Kirjoitukset

 

Patti rinnassa

Muutama viimeinen kevät on ollut todella paskamaisia, kun on yhtäkkiä tullut jotain yllättävää terveyden kanssa ihan puskan takaa. Yksi kevät meni voimakkaissa kasvo- ja leukakivuissa purennan vuoksi, yhtenä keväänä astmadiagnoosi, viime vuonna vaikea-asteinen paradontiitti. Tänä vuonna sekä naureskelin että pudistelin päätäni sille idealle, että homma jatkuisi …

Ja nyt löytyi sitten kovahko isohko patti rinnasta. Oh hell. Itsetutkinnalla, joten kaikki on vielä auki. Voi olla sitä tätä tai tota. Patti kuitenkin on ja pysyy.

Vanhentuneella mammografialähetteellä tilasin ajan elämäni ensimmäiseen mammografiaan. Puoli tuntia patin löytymisen jälkeen. Sen verran säikäytti.

Alkujärkytys ylipäätänsä koko patista on vielä päällä. Ei pitäisi vielä miettiä mitään mutta kyllähän sitä miettii. Ei taida tämä päivä sujua ihan alkuperäisten mukavien suunnitelmien mukaisesti.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 07/05/2013 Kategoria/t: Kirjoitukset