RSS

Avainsana-arkisto: elokuvat

Salamataktiikalla elluihin

Keväällä eskapismin merkeissä vetäydyin viikottain elokuvateatterin hämyyn. Nyt olen sitten jatkanut näitä iltapäiväleffoja vaikkakin ilman kipuja.

Tällä kertaa salamataktiikalla eli ex tempore leffaan 10 minuutin varoitusajalla, suoraan tiskille ja valinta seuraavista lähinnä alkavista leffoista.

Piiat oli tuulahdus USA:n etelästä 60-luvulta, joka vilautteli rotusortoa ruohonjuuritasolla tuolla alueella. Lähinnä pahimpana voiko sitä käydä samassa vessassa vai ei. Muita tuon ajan hakkaamisia, raiskauksia ja tappamisia ei sivuttu kuin yhden tuntemattoman miehen ampumisena, mikä tarkoitti lähinnä levottomuutta kaduilla ja kiirehtimistä kotiin. Pioneerina toimi valkoinen toimittaja, joka houkutteli mustat piiat kertomaan palvelusajan tarinoita valkoisista perheistä. Hyvä elokuva!

Toisella kerralla valittavana oli Smurffit tai kevyt romanttinen komedia What’ s your number?, jonka suomennokseen oli kääntäjä liittänyt oudosti vielä toisenkin kysymyksen (mikä on liikaa tms.). Liityin jälkimmäisen naispuoliseen nuoremmanpuoliseen katsojakuntaan seurailemaan Anna Fariksen ja Chris Evansin toilauksia. Kevyttä, perinteistä ja ennaltaarvattavaa mutta kyllä siitä ex-poikaystävien läpikäynnistä naurut irtosi hyvin muutamissa kohtaa. Ja luultavammin tuli kaikkien laskettua petikavereittensa määrän tähän mennessä (USA:ssa 10,5 naista kohden). Kyllä minäkin niin tein mielessäni – jääköön numero salaisuudeksi 😉

Pandemiatrilleri Tartunta jatkoi katastrofielokuvasarjaa keskittyen epidemiaan ja suhteellisen nopeaan leviämiseen matkustamisen myötä. Gwyneth Paltrow kuoli heti ensi metreillä mutta suosikkini Matt Damon porskutti terveenä loppuun asti. Tähtikaarti käsittää myös mm. Jude Lawin sekä Kate Winsletin. Realistista hallittua kerrontaa. Oikein ajoitettu näin flunssakauden alkaessa. Yleisöstä bongasin muutaman meikäläisen pelastuspalvelun porukoista; en ollut tuntea kun olivat niin oudon näköisiä tavallisissa vaatteissa.

Mies joutui tekemään töitä harvinaisesti sunnuntaina, joten päätin lähteä pitkälle kävelylle. Ja kuinka ollakaan – löysin itseni katsomassa  ruotsalaista Pedon jäljillä, joka alkoi juuri kun sain riisuttua takkini. Tähtenä Rolf Lassgård. Tapahtumapaikkana olisi voinut yhtä hyvin olla Pohjois-Suomi tai Norjakin. Pohjoisen kylän eristäytyneisyys ja pysähtyneisyys tuli kyllä esille. Jännitys säilyi loppuun asti vaikka vähän ylimitoitettu leffa ajallisesti olikin. Ei hullumpi valinta sunnnuntaileffaksi. Tosin hieman hymähdytti suomen kielen kuuluminen; eipä näy naapurimaassakaan ihmiset sen avarakatseisempia rajanaapureita kohtaan olevan; kylän rupusakiksi oli kirjoitettu  viinaan meneviä suomalaisia, joista yhtä epäiltiin raa’an murhan tekijäksi. Meillä taas riehuvia humalahakuisia sveduja ei ole tainnut pitkään aikaan kangaalla näkyäkään… hmm.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 16/11/2011 Kategoria/t: Kirjoitukset

 

Avainsanat: ,

Kauan eläköön eskapismi!

Videoiden ja filmikanavien aikakautena elokuviin tulee mentyä ehkä keskimäärin pari kertaa vuodessa – tänä keväänä on rikottu ennätyksiä – 3 kuukauden sisällä 10 eri filmiä!!

Miksikö? Kauan eläköön kunnon vanha eskapismi! Pääasiana vetäytyä lähielokuvateatterin hämäryyteen arkea ja kuukausia jatkunutta päivittäistä hammas/leukakipuilua pakoon. Eikä missään nimessä etukäteen luettuja muiden (=kriitikoiden) mielipiteitä. Rauhallinen iltapäiväaika, luksusta kun istuimia sata ja katsojia 8. Tunnustetaan – pieni suklaapopcorn laatikko (ilman kurkkuun takeltuvia kuoria) tai laimea hana-Pepsi Maksi on silloin tällöin pimeyteen tullut mukaan otettua 🙂 Refluksioireiluun ei onneksi kuulu rykiminen tai yskiminen, joten sulaudun joukkoon hyvin.

Tositarinan inspiroima 3D -elokuva Sanctum heittää eteen aussienglannilla viimeisteltyä tiukkaa selviytymistaistoa vedenalaisessa luolastossa. Esittelee kuulemma upeasti luolakiipeilyn yksityiskohtia. Klaustrofobisia kohtauksia, toteaa yksi katsoja kaverilleen. Jostakin kumman syystä luulin menneeni katsomaan jonkinlaista scifi/kauhuleffaa ja odotin ensimmäiset puoli tuntia luolien vesistä hyökkäävän vähintäänkin lihansyöntiin taipuvaisia aliens-olentoja 🙂

Palkituimmasta päästä leffajoukkoon mahtuu ranskalainen ”Iltapäivä Toscanassa”. Pidän ranskalaisista elokuvista, päätähti Juliet Binoche on suosikkejani ja hullaannuimme Toscanaan isännän kanssa juuri pari vuotta sitten. Kokonaisuutena ihan ok  filmi mutta – kemia päänäyttelijöiden välillä ei pelaa, tarina ontuu kumman tulkinnan sitten valitseekin.  Taidefilosofiset pohdiskelut tuntuvat keinotekoiselta. Ups, uskaltaakohan tätä jättää tähän, kun on kyse kuitenkin ”taidefilmistä”, jota useimmat kriitikot ovat arvostelleet positiivisesti? Hmm … 😉

Toinen ranskalainen ”Päiväni Margueritten kanssa” on taas puolestaan herttainen hyvän mielen paketti kömpelöä kylän yksinkertaisuutta (G. Depardieu)  ja 95-vuotiasta Marguerittea, joka opastaa edellä mainitun kirjallisuuden maailmaan. Charming!

Onneksi elokuvateattereita on vielä.

 

PS. Luksuksella voi olla toinenkin puoli …. pikantin ekstrasäväyksen raiskaus – murhaleffaan saa, kun eksyy yksin miespuolisen hieman oudon katsojan kanssa leffan pimeyteen  – ja kun toinen vahtaa sinua säännöllisesti raaimmissa kohdissa. Ehkä hän ajatteli, että minä hyökkään hänen kimppuunsa … minä taas laskin metrejä ovelle ja mietin mihin suuntaan lähden, jos hän päättää tulla ”jutskaamaan” kesken elokuvan.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 15/06/2011 Kategoria/t: Kirjoitukset

 

Avainsanat: , , ,