RSS

Avainsana-arkisto: Korumetsä

Upeita käsitöitä

Eilen oli ihan pakko päästä piipahtamaan Suomen kädentaito – messuilla Pirkkahalliin (tai mikä sen nimi nyt virallisesti nyt onkaan). Itse en ole varsinaisesti käsityöihminen, joten sitäkin suuremmalla syyllä menen ihastelemaan tuotteita. Ja kyllä niitä sitten olikin!

Nysse vei Keskustorilta kätevästi messupaikalle. Tiet ruuhkautuivatkin melkoisesti heti sen jälkeen messujen sekä auto-onnettomuuden vuoksi. Bussien määrä oli kyllä vakuuttava. Työpuheluita yritin vielä soittaa ennen sisällemenoa mutta kenttää ei vaan riittänyt. Ovien edessä oli mitä erilaisempia ruokatuotteita myynnissä.

Heti sisälletullessani kuulin nimeäni huudettavan. Mikä hieno yllätys! Vanha tuttuni oli tuuraamassa kassalla, joten säästin sitten 12e ja pääsin ilmaiseksi sisään! Muutamia muitakin tuttuja vierailijoina ja myyjänä tuli vastaan kierrellessä.

Mukavana messuseurana oli ystäväni ja hänen teini-ikäinen tyttärensä. Kiertelimme kaikessa rauhassa, ihastelimme runsasta tarjontaa kahdessa isossa hallissa ja vähän teimme ostoksiakin… Ohjelmaakin löytyi mutta me keskityimme käsitaidon näytteisiin. Runsaat kolme tuntia vierähti nopeasti. Oli ihan passeli aika vaikka  olishan siellä mennyt aikaa vielä vaikka kuinka! Ensi vuonna taidan kokeilla kuohuviinibaariakin.

Jaa mitäkö ostin? Isoin aarre oli sinertävänsävyinen pyöreä amuletti/kaulakoru ja siihen sopivat korvikset. Taitelijana riihimäkeläinen sympaattinen Anna Karppinen, jolla on Korumetsä – niminen yritys (www.korumetsa.net). Kokonaishinta alle 40e. Ja kuvaakin näistä olis tulossa kunhan saan kuvansiirron toimimaan normaalisti!  L

Olotila kaikin puolin ok vaikka ääni kurkku väsyksissä viikon jälkeen. Syötäväksi löysin kolmioleivän (juustoa, lehtisalaattia), josta räävittiin pois tomaatit ja sipulirenkaat. Mansikkapehmis maistui hyvältä 🙂 Vaikka tapahtuma vilisi naisia, ei yllättävää kyllä ympäristössä lemunneet hajuvedet. Tosi hienoa!

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 19/11/2011 Kategoria/t: Kirjoitukset

 

Avainsanat: ,