RSS

Avainsana-arkisto: naapuri

Ei ihan Timpan tasoinen

Sähkökitaran soiton kuuntelu teini-ikäisenä kultaisella 80-luvulla kuului vakiokuvioihin monestakin syystä. Silloin ei ollut välttämättä nuorille treenikämppiä ja yhden instrumentin soittoa harjoiteltiin ihan kotona kerrostalossakin – parhaimman kaverin isovelikin harjoitteli naapurissa aina huoneessaan! Harjoittelu tosin kannatti  –  soitti myöhemmin basistina mm. Hanoi Rocksissa (tai siis Hanoi revisited jne jne).

On sitten ajat siitä muuttuneet! Klo 20.00  lauantai-ilta.  Kirjoittelen koneella työhuoneessa ja ihmettelen taka-alalla, että viritelläänpä Särkänniemessä ihmeen ajoissa kitaroita sunnuntain MTV3:n ”Pitkä Kuuma kesä” – ohjelmalähetystä varten (kesäisin joka sunnuntai-ilta)  ja kuulupa se ihmeen selvästi, vaikka ikkunat kiinni. Mutta ei, se ei kuulukaan sieltä vaan – tästä meidän talosta!

Ei sovellu kerrostaloon ...

Muutimme tähän keskustan asuntoon runsaat 3 vuotta sitten. Valitettavasti hiljainen kaksionaapurimme muutti kuukauden päästä pois. Tietyt äänet liittyvät ilman muuta kerrostaloasumiseen ja juhlintakin ilman muuta – mutta ei nyt ihan kaikkea tarvi sietää.

Hiljaisen naapurin jälkeen kaksi hiljaista nuorta paria, jotka kestittävät vieraitaan ihan joka lauantai – keskustan asunnosta on hyvä lähteä jatkamaan! Meteli alkoi vasta kuitenkin kello 22, kun alkoholia oli nautittu tarpeeksi. Loppui yhden maissa, kun lähtivät ravintolaan. Puoli 4 todella upean hiljainen kävely käytävässä – ja kun ovi meni kiinni, alkoi meteli. Siihen pystyi vielä jopa joskus nukahtamaankin ovi kiinni … eikä se ollut kuin lauantaina. Jos jotain puolusteluita pitäisi keksiä.

Viime elokuussa asunnon vuokrasi uusi pariskunta – ja sitten Ikeaan ostoksille – ja sen jälkeen onkin kuunneltu raskaiden tuolien vetämistä tai jotain muuta arkisin ja bileaikaan… herättää bileiden lomassa tehokkaasti kahden, kolmen, neljän, viiden ja kuuden aikaan 😦 Kuten myös iltapäivällä ja alkuillasta …. Me sentään kestimme sitä useita viikkoja, joidenka aikana  unirytmi meni täysin sekaisin ja harkitsin eka kertaa unilääkkeitä. Asiasta valitettiin ja valitus tehosikin puolisen vuotta. Mutta eihän niitä huonekaluja älytty pehmustaa kuitenkaan!

EI SOVELLU KERROSTALOON...

Nyt toinen osapuoli on lähtenyt ja metelöivä miespuolinen jäi. Uusi miespuolinen kämppis (?) muutti sisään ilmeisesti parisen viikkoa sitten. Eilen tuotiin viimeisiä tavaroita ainakin metelistä päätellen kello 12 aikaan yöllä.

Kahtena peräkkäisenä iltana homma on jatkunut  yhteen asti. Nyt kuuntelimme  tunnin  järkyttyneenä kitaran soittoa – kunnon vahvistimella tietty klo 20-21 välillä. Tai pikemminkin siis yhden laulun veivaamista siihen tiettyyn kohtaan asti … uudestaan ja uudestaan …

Ei voi olla totta!! Jos homma jatkuu tällaisena, ei auta muuta kuin lähteä kolkuttelemaan idiootin ovea ja jos se ei tehoa, valittaa eteenpäin. EVVK vaikka olisi seuraava Gary Moore!   Tampereen plikka ei ole ollenkaan hyvällä tuulella!! Ja refluksikon tarvii saada unta!

Kuvat: Suomen Refluksi, 2011.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 29/05/2011 Kategoria/t: Kirjoitukset

 

Avainsanat: ,