Lähiruokaa ja lehmiä

Ammuuuuu vaan kaikille kaupunkilaisillekin! Onhan niistä lehmistä heti rynnättävä kuvia ottamaan -- tietyt realiteetit huomioiden .... kunnioittavan välimatkan päästä ja mielellään aita välissä!

Päämäärä: maaseutumainen välipala Ahlmaninin tilapuoti – kahvilassa (Ahlmanin tila, Tampereen Veisu, vain 5 km keskustasta)

Menopeli: nysse nro 12 keskustasta, 20 min yhteen suuntaan, pysäkki portin vieressä

Mitä myydään: Kahvilaherkkuja, oman tilan ja lähiseudun tuotteita, salaatteja ja aterioita edulliseen hintaan, maitobaarista käsittelemätöntä maitoa omiin astioihin (EU säädökset saattaa kaataa toiminnan syksyllä), taimia

Mitä muuta: iso kartano ja muita rakennuksia, kasvihuone, navetta (olen osannut muuten joskus lypsää!), eläimiä, peltoja …

Toiminta:  tilapuoti ja maitobaari koko vuoden, kesäisin yksinkertainen majoituspalvelu, pieneläinklinikka, talvisin ammattiopisto nuorille ja instituutti aikuisille, erilaisia tapahtumapäiviä, ruokakursseja ym.

Historia: koko tila opetuksineen on 1700-luvun monitoimihenkilön ja senaikaisen Tampereen suurimman maanomistajan Gabriel Ahlmanin peruja

Ostokset: talkkunajauhoja (lapsuuden ajan mummolaherkku!), juustoa, yrttejä, kahvilatuotteet

Olotila: ei refluksioireita

"Ahlmanin kartano - aina kun on tilaisuus" on tilan motto.

Tilapuoti on avoinna ma-pe 11-19 ja la 9-13. Sieltä saa jopa itse kasvatettuja rypäleitäkin!

 

Kakkukeidas Kangasalla

Tarjoamistensa ja tunnelmansa vuoksi kahviloiden aateliin kuuluu ehdottomasti Kangasalla sijaitseva Marjamäen Pajutilan puotikahvila, jossa kävin vasta tänä kesänä ensimmäistä kertaa! Miten ihmeessä tällainen ihanuus on jäänyt väliin? Jo pelkkä kuvienkin katselu korvaa edellisviikon kämäistä kahvilaa Kurikassa (anteeksi nyt vaan). Ja kuviahan sieltä tuli sitten otettua muutamakin ;-)!

Makea tarjonta on kyllä melkoinen – viikonloppuja vielä joskus mainostetaan erityisesti kakkujen vuoksi. Jaa että kaloreita ja syntisen hyvää? Varmaan on! Syököön ken sulkijat kestää! Paikka tarjosi hieman ensilohtua viime viikolla, kun sinne lääkärikäynnin jälkeen lähdimme käymään ystäväni kanssa. Minun lautaselleni päätyi tuollainen herkullinen sitruuna-marenkipiiras, joka tyydytti kyllä makeannälän pariksi päiväksi!

Tätä kakkutiskiä ei voi ohittaa.

Kahvila sijaitsee 2-kerroksisessa vanhassa navettarakennuksessa, jonka arviolta runsaat parisensataa neliötä ovat täynnä valkoista sisustustavaraa. Kyllä sieltä kieltämättä mukaan muutama koriste-esine lähti.

Jos valkoisesta pikkusievästä tykkää, täältä sitä löytyy.

Pöytäliinaa tekisi mieli.

Nimensä mukaan Marjamäen pajutila on varsinaisesti erikoistunut  pajuun ja pajutöihin, joita sitten löytyy joka lähtöön erillisistä pienistä aitoista sekä ulkoa. Ulkoa löytyy myös esimerkkejä elävistä pajutöistä. Tilan viljelyksillä kasvaa 14 erilaista ekologisesti viljeltyä pajulajiketta 4 hehtaarin alueella. Käytännössä se tuottaa 80 000 kg raakapajua myyntiin vuosittain! Tila on rakentunut vanhan sukutilan ympärille.

Pajua, pajua ja jälleen kerran pajua.

Erikokoisia pajueläimiä löytyy ympäri tilaa.

Tänne on tultava joskus uudelleen, kunhan saan houkuteltua jonkun autollisen ystävän mukaan – tuskin tulee olemaan hankala tehtävä 🙂 Pajutöitä olisi mukava joskus kokeilla tehdä ihan itsekin. Kantsii poiketa, jos Tampereen seudulla pyörii!

Melkoisesti linnunpönttöjä ...

Näkymä pajuaittoihin ja pihaan.

 

Mansikoita mittumaariana

Näitä on ihan pakko saada!

Kaupunkijuhannukseen kuuluu ehdottomasti aamulla torikäynti. Tänä vuonna ilma on jopa välillä aurinkoinen. Tuore vihta, uutta perunaa, mansikkaa, hernettä … Tekstareita mökillä olevilta ystäviltä, jotka istuvat pirtissä sadetta pitämässä. Iltapäivällä ystävien tykö Pyynikintorille vohvelikesteihin 🙂

Sillin kanssa … – nam!

Viitisen euroa kipale.

Juhannuskukkia torikahvilassa.

 

Elämän pieniä pettymyksiä

Viimeaikaiset hengenahdistukset ovat saaneet sittenkin vähän mietteliääksi. Pohdiskelen mahdollista tautidiagnoosia – astma alkaa kuulostamaan kaikkein mukavammalta. Miten refluksitauti siihen nivoutuu, onkin sitten jo toinen pohdinnan aihe.

Piristääkseni mieltä suuntaan kohti rauhoittavaa pientä suosikkikahvilaani ja miellyttävää juttutuokiota pirtsakan puheliaan kahvilanpitäjän kanssa. Tähän aikaan päivästä siellä on tavallisesti hiljaista ja ehdimmekin yleensä vaihtaa kunnolla kuulumisia. Näin on taidettu tehdä viimeiset 10 kuukautta?

Astuttuani sisään, ensimmäinen huomio on uusi pöytä, joka tekee tilasta ahtaan. Muihin pöytiin on hieman hankala päästä. Näyteikkuna on myös selvästi uusittu. Mukavat hyllyt ja kuvat seinästä on otettu pois.

Yhdessä pöydässä istuu tutunnäköinen asiakas, jolle totean heti, että Marjattapa (nimi muutettu) onkin näköjään sisustanut viikonlopun aikana. Mies heittää pommin. Marjatta on lähtenyt pari päivää sitten pois ja lopettanut vallan kahvilanpidon – siirtynyt myymään niitä tekemiään tekstiilejä. Siis mitä?? Lähtenyt pois?? Kokonaan?? Ei sitten pienintäkään vihjettä puheessa 2 päivää aikaisemmin muuttoa… Olo on kieltämättä hämmästynyt. Ja pettynyt. Ei edes tavallista ”kiitos asiakkaille ….” – viestiä ikkunaan jäähyväisiksi.

Vilkaisen tiskille. Tutut suolaiset ovat vaihtuneet joksikin muuksi – mikään ei houkuttele ostamaan – sopiiko noista mikään omaan ruokavalioon? Juomat erilaisia. Päivän sanomalehteä (tai mitään muitakaan lehtiä) ei ole näkyvissä missään. Takahuoneen ovella piipahtaa uusi ehkä juuri 20v täyttänyt miespuolinen  omistaja.

Painan oven kiinni takani. Orpo olo. Minun suosikkikahvilaani ei enää ole.