Talomme alin kerros on harmaatakin harmaampi parkkihalli. Kaiken kruunaa äklöruma ankea betoninurkka, jossa sijaitsee talomme roskis. Voisikohan sitä mitenkään duunailla paremman näköiseksi? Ripaus maalia saisi ihmeitä aikaan.
Roskiskuviointimalleja a la Hämeenpuisto 2011:
Helsingin Sanomissa on hiilijalanjälkilaskuri (klik), joka määrittelee minut ”vihreäksi ninjaksi” näin:
”Jättämäsi hiilijalanjälki on varsin kohtuullinen. Otat määrätietoisesti luonnon huomioon kulutustottumuksissasi. Noudatat suurinta osaa kestävän kehityksen periaatteista ja olet halukas oppimaan niistä lisää. Jatka taistelua hiilidioksidipäästöjä vastaan, ja jonain päivänä sinusta tulee vihreän elämäntavan mestari. Tsemppiä!”
Jaa-a, uskoisikohan tuota … Ekotekoja ei kyllä omasta mielestä tule paljon tehtyä: julkisten liikennevälineiden käyttö (ei autoa), ei lentämistä kotimaan sisällä ja ulkomaille suht lyhyitä lentoja, pientä sähkön säästöä, pahvituotteiden lajittelu, kirpparit (kierrätys), satunnainnen lähituotteiden suosiminen (ruokapiiri), kaupan heviosastolla kaikki ostettavat hedelmät ja kasvikset samaan pussiin…siinäkö ne oli??
Jos viivalla on ekoteko tai oma refluksitauti, jälkimmäisen puolelle kallistuu ilman muuta. Vihannesten ja kasvisten määrä on muutenkin jo rajoittunut ettei sitä banaania tai vaikka toiselta puolelta Eurooppaa tuotua jätetä kyllä ostamatta. Jos tiettyä lääkettä ei Suomesta saa ja se vie kuitenkin oireilua pois, tilaan ilman muuta tuotteen, oli hiilijalanjälki mikä tahansa.
Mitä tulee noihin varsinaisiin nin-jutsu-taitoihin, ne ovat jäänyt erittäin vähäiselle – menneinä vuosina kunnostauduin kylläkin ju-jutsussa ja sitä ennen vähän myös aikidossa. Tekniikat on ruosteessa vaikka muutamia lukkoja tuleekin automaattisesti mieleen. Refluksitaudin kanssa ei taitaisi heitot ja ukemitkaan hirveän hyviä olla … puhumattakaan niistä vatsalihasliikkeistä – joissa siis juostiin vatsojen päällä! Tyydyn katsomaaan harjoituksia kesäisin Milavidan puistossa 🙂 .
Refluksikon elämää 