RSS

Päivittäiset arkistot: 02/12/2012

Munakokkelia adventtina

Näyttää taas täällä päässä blogikirjoittelu maistuvan pienen tauon jälkeen …

Ensimmäinen adventti, toinen joulukuuta 2012.

Niinkuin eilenkin, lumiauran jyryytys kadulla kiskoo hereille unesta. Onneksi vasta yhdeksältä näin sunnuntaiaamuna. Tyytyväinen mieli eilisiin patjaostoksiin jatkuu, vaikkakin tämä yö meni ohuella patjalla olkkarin puolella.

Koska jääkaappi huutaa tyhjyyttä ja yhtäkkiä tekee mieli kamalasti munakokkelia, askel suunnataan oman lehden kanssa Näsilinnankadun Cafe Linkosuolle. Lumi leijuu hiljakseltaan, kadut ovat mukavan rauhallisia ja kahvilassakin on vain aluksi muutama ihminen.

N. 7e hinnalla saa ihan menettelevän aamiaisen seisovasta pöydästä. Peruskamaa: leikkeleitä, jugurttia, mehuja, puuroa, munakokkelia, lihapullia ym. Aamulla on aina mahdoton nälkä, joten vähän enemmän kuin tavallista tulee otettua lautaselle. Ehdin onneksi lopettamaan aamiaisen juuri kun paikan valtaa 5-lapsinen perhe, jossa vanhemmat katsovat lävitse sormien riehumista, joka häiritsee selvästi muita asiakkaita. Supernannyn paikka?

Aamulehteä lukiessa huomaan, että tänä vuonna muutamat perinteiset joulumarkkinat on jäänyt täysin väliin. Myöskään adventtikynttilöiden laitto ei ole iskenyt tänä vuonna. No, vaihtelu virkistää.

Aamiaisen jälkeen pieni kävelylenkki keskustassa. Keskustorilla valmistellaan ensi viikolla aukaistavaa Joulutoria. Perinteinen joulukuusi seisoo jo paikallaan kunnolla tuettuna kaikenmoisia puhureiden varalta. Tuulenpuuska vismoo lunta kauluksesta sisään. Kamera näyttää näppäävän kuvia pienestäkin hipaisusta. Jouluvalot ei tällä kameralla pääse oikeuksiin millään.

Koukkaan vielä Finlaysonin Tallipihan kautta, jossa tulee käytyä viikottain. Tänään siellä on joulumarkkinat, joten porukkaa on odotettavissa aikalailla. Kahvila tarjoaa kuumaa punaista glögiä, jonka jätän kyllä refluksikkona väliin. Selviän koko kierroksesta vain vilkaisulla, vaikka komeat kranssit houkuttelee.

IMG_4418

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 02/12/2012 Kategoria/t: Kirjoitukset