Tampereen plikka

To Wills & Kate!

Lontoossa kuninkaalliset häät ja vappukin lähestyy! Nyt unohdetaan refluksit ja juhlitaan!

Päivän kunniaksi olen kutsunut meidän ”tyttöporukan” (joukko anglofiilejä & Lontoossa jonkin aikaa asuneita) katsomaan häitä televisiosta tänne meille. Englantilaiset ystävät ovat lentäneet paikan päälle Lontooseen häitä juhlimaan. Mies on ilomielin lupautunut tulemaan viivytellen töistä kotiin …

Häämenu = nyyttäriperiaatteella kotitekoista ja valmisherkkuja. Sillä varauksella, että ei paprikaa eikä tomaattia. Lasillinen kuplivaa, ohut siivu kakkua ym tykötarvetta menee hyvin alas kun vatsa on tyhjä – ja hyvällä onnella myös sitten pysyykin siellä! Kestosuosikki Frölingen vadelmakakku on saanut koristeeksi tällä kertaa hääkoristekuvajaisen …. koska  Stokalta oli ”limited edition” William & Kate peltikeksirasiat jo loppuunmyyty puoleen päivään mennessä, jouduimme me iltashoppailijat tyytymään muihin herkkuihin 😉

Muistelen Dianan häitä silloin joskus menneinä vuosina. Hämäriä muistikuvia valtavasta hääpuvusta. Voi,kuinka niitä hiuksia käherrettiin aamuisin samalla tyylillä aikoinaan …. Noin 30 vuotta myöhemmin Katen vaikutus ulkomuotoon jäänee vähäisemmäksi 😉

Vielä viime hetken tv säätö – ja  häät voivat minun puolestani alkaa! Häitä taitaa seurata pari miljardia muutakin  … Lontoo on kyllä pukeutunut parhaimpiinsa … Olen asunut yhden vuoden Lontoossa ja  sillä on aina sen takia erikoissija minun ajatuksissani. Voi, ollapa paikan päällä näkemässä sitä häähumua ja juhlimista!

Häiden nettiseuraamiseen löytyy virallisilta hääsivuilta jopa  Youtube-linkkikin …

Hyvää vapunaikaa kaikille!

 

Tampereen plikka

Tunnelin päässä on oltava valoa!

Refluksitaudin alkuaika vaati käsittämättömän määrän kärsivällisyyttä ja itsetsemppausta!

Ennen refluksitaudin puhkeamista 98% vaivat olivat selvenneet yhdellä lääkärikäynnillä sekä menneet ohitse yhdellä lääkkeellä/hoidolla. Krooninen tauti oli käytännössä tuntematon käsite.Vaivojen kesto lähes aina max pari viikkoa – ja olin sentään lähemmäksi neljääkymmentä!

Refluksitaudin diagnosointi kesti lähes 2 vuotta, joka aika oli painajaismaista. Epätietoisuus oli pahinta! Mikä ihme tauti voi alkaa näin flunssasta eikä hellitä vaikka päällä seisoisit (kuvaannollisesti!)?? Tuttu turvallinen maailma mureni. Juoksua lääkäriltä toiselle. Juoksua testistä ja tutkimuksesta toiseen. Tulokset hyvät, hah! =   24h ihanaa helpotuksen oloa ja sitten TAAS masentava todellisuus iski: ”No mitäs nyt sitten kun se ei ollut tätäkään?”  Eikä tietenkään ketään, joka olisi neuvonut kunnolla. Kunnallinen omalääkäri kiukutteli omaa pahaa oloaan asiakkailleen. Oireiden ilmenemisessä ei ollut selvää kaavaa; ruokailuun nähden ei myöskään selvää ajallista yhteyttä.

Henkisesti äärimmäisen rasittavaa aikaa! En ole koskaan joutunut tsemppaamaan itseäni niin paljon ja niin pitkän aikaa. Ainoa ajatus ”kestä diagnoosiin asti – tunnelin päässä on oltava valoa!”.  Pakkosyötöllä komediaa, rentoutusta, hierontaa ym. Kävin istumassa k-a-i-k-k-i juhlat lävitse – vaikka vaan näyttäytymään tunniksi hiljaisena ja vaisuna. Tauti ei varsinaisesti näkynyt ulospäin mutta sisällä oli todella kaksiajakoinen olo – kukaan ympäristöstä ei aavistanut minun todellisuutta ellen sitä itse kertonut ….

Jonkun naistenlehden artikkelin jälkeen aloin myös listaamaan positiivisia asioita (5 per päivä), jotta olisin muistanut, että sellaisiakin on …

Aloitin ketjun listalle myös netissä  – nettilista päätyi saman vuoden sisällä  Aamulehden Moro-liitteeseen – kappas vaan! En ollut tunnistaa sitä, kun siitä oli poistettu ne ensimmäiset positiiviset  ”vähemmän kipua”, ”10% vähemmän kipua kuin eilen” ”onneksi on kotona särkylääkettä”  ”onneksi voi käyttää särkylääkkeitä” jne kommentit, joita sekä minä että muut ihmiset kirjoittimme parin viikon ajan.

Tällä viikolla vietetään Mielenterveysliiton Hyvän mielen viikkoa, joka itse asiassa toi mieleen tuon vaikean ajan listaamisen. Mitähän ne 5 hyvän mielen asiaa olisi nyt tänään tai eilen?

Minkälainen on sinun listasi?

 

Tampereen plikka

Rentouttavaa ja rauhallista pääsiäistä!

                                                                                                                                                                                                                             

Pitkänäperjantaina simppeliä ja perinteistä

Huomenna tulossa ruokavieraita. Tarjolla simppeliä perinteistä eli mureketta, muusia ja uunivihanneksia (kukkakaali ja punajuuri … nam)! Ei brassailuja eikä gourmeta – mutta sellaista, jota me kaikki pystymme syömään! Ja nielemään hyvin.

Pääsiäisenä kiusauksen tuovat tietenkin suklaamunat, joita on nyt siunaantunut vain yksi pieni herkkukaappiin. Hyvä niin!  Mämmit, pashat ym ovat jääneet ihan luonnostaan kauppaan tai tekemättä, joten niiden kanssa ei ole mitään ongelmia.

Refluksitaudin tuomista monista huomioista oli ympäristön valtava ruokasidonnaisuus! Syöminen ja juominen ovat niin olennainen osa monia tilaisuuksia, kokoontumisia, juhlia ja vapaa-ajan hetkiä. Ihan alussa nielemisvaikeuksien kanssa syöminen oli toissijaista ja jäi kokonaan väliin  – silloin oli vain tyytyväinen, kun pystyi ylipäätänsä olemaan jossakin tilaisuudessa mukana. Sen jälkeen  iski päälle kriittinen ja negatiivinen ”mitä täällä oikein pystyy meikäläinen enää syömään?”, jota seurasi ”omat eväät mukaan”, joka vaihtui vähitellen ”5 lajista 2 sopii ok ja kolmas hieman rääpien” -kauteen. Eihän tämä tietenkään samanlaista syömistä ole kuin aikaisemmin mutta useimmiten pärjää suhteellisen hyvin. Tietyissä paikoissa on tietenkin pidettävä varansa ja pidettävä puolensa, jotta esim. tarjoiltavissa ruoissa huomioitaisiin tietyt jutut enemmän. Ja onhan niitä paikkoja, joissa suositaan sitten valitettavasti sitä tomaatin, paprikan ja sipulin pakkosyöttöä joka ruoassa …

 

Stressipesu vs Berry Red

Stressipesu  vs  Berry Red 

Tässä vaiheessa pintaan pääsee pieni stressinpoikanen, joka ilmenee pienenä jännityksenä pallean alueella – taustalla pintahengittelyä kevätkiireessä. Tällä viikkoa loppuu myös 2 isoa projektia, joten aivot käyvät  ylikierroksilla muistettavien asioiden takia eikä uni tahdo aamulla oikein rittää. Ja siihen päälle tietty kuukausittainen kirjoitusprojekti, joka osuu juuri tälle viikkoa… Koko kevään vaivannut ”purentasärky” ei ole vieläkään helpottanut, joten pinna on säryn takia kireämmällä.

Em. syistä ja palkkapäivän suosiollisella myötävaikutuksella päätän pitää hemmotteluiltapäivän toisten hoteissa: IPH:ta ja jalkahoitoa! Jo pelkkä ajatuskin rentouttaa!

Intialaiseen päähierontaan (IPH) olen itse asiassa tutustunut nimenomaan refluksioireilun takia viitisen vuotta sitten. Itselläni ei kipuoireita vielä pitkään aikaan valitettavasti osattu tuolloin yhdistää refluksiin mutta kokeilin hierontaa lähinnä kivunhallintaan ja rentoutumiseen muutaman kerran. Suosittu hierontamuoto on loppujen lopuksi suhteellisen uusi Suomessa (se on rantautunut tänne vasta 90-luvun lopulla).

Meluisan kampaamon takahuoneessa annettu rentouttava kevytotteinen hieronta sai kyllä pään pilkkimään! Varsinaiseen kipuoireiluun se ei vaikuttanut helpottaen kuin ehkä noin 15 minuuttia hieronnan jälkeen. Se oli kuitenkin keino ladata akkuja epätietoisuuden keskellä edes hiukan.

Vuosien myötä takahuone on vaihtunut keskustan jugendtalon jykevien seinien arvokkuuteen, hyvinvointikeskuksen harmoniseen sisustukseen ja asiakasta tervehtivään tunnelmallisiin kynttilänäkymiin – muutos näkyy tietty hinnoissakin! Meillä käytetään tätä nk. ”stressipesua” myös nykyään kotona itsehoitoversiona – mieskin on innostunut asiasta!

Tämän suosittelun jälkeen on suuri kiusaus jättää kertomatta mitä tällä kertaa harvinaislaatuisesti tapahtui  …  uusi outo hieroja käytti niin ennenkuulumattomasti urheiluhieronta -tyyppistä voimaa, että päänuppi oli ihan hellänä (sanomisesta huolimatta!) ja päätä särki, kun pääsin paikasta ulos!! Otin illalla särkylääkettä. Eikä kyseessä ollut todellakaan mikään kuona-aineitten liikkuminen kehossa yms. reaktio. Mitä tästä oppii – älä kokeile uutta hierojaa vaan tyydy ehdottomasti vanhaan, vaikka ajan saisi vasta kolmen viikon päähän!

Tutun jalkahoitajan kanssa sitten myöhemmin alkuillasta päivittelimme ja analysoimme stressipesun epäonnistumista – onneksi sentään jalkahoidossa oli ihanan rentouttavaa! Berry Red hohtaa kynsissä 🙂

 

Tampereen plikka

Perjantaina rankemmat ”röhinät” päällä 

Vapaapäivä sujui loistavasti … Auringonpaistetta, kalamarkkinat, tapaaminen ystävän kanssa ja kaikkea muuta kivaa. Iltapäivällä omatekoista salaattia normiaineksilla, jotka samalla viikolla menivät hyvin alas. Ja rauhalliseen tahtiin syötynä ilman nesteitä. Mutta kuinka ollakaan …. 

Tällä kertaa ainoa ero oli ehkä 25% enemmän salaattia lautasella ja perjantai-iltapäivä, jolloin kurkku viikon työurakan jälkeen tietenkin väsyneempi. Lienekö tämä vai joku muu tekijä (huono nielaiseminen, jonkun ruoka-aineksen koostumus, konkreettinen ylösnousu, ”liian kireä” nieleminen,  ….???) taustalla mutta vähän ruokailun jälkeen alkoi pitkästä aikaa vähitellen rykiminen, kurkunpään puristeisuus (ei rykimisestä johtuvaa) ja outo spasmimainen tunne – taisi yläsulkija ilmoitella olemassaolostaan!

Tällä kertaa yrityksistä huolimatta tila ei helpottanut puolen tunnin sisällä tai seisovan asennon, veden ja ääniväylää rentouttavien harjoitusten ym avulla – vaan jatkui ja jatkui. Jopa niin kauan, että soittelin jo ystävälle saadakseni vähän rauhoittelua …. Huh! Amurissa marsittiin pipo vinossa isännän kanssa mutta eipä tuo olotilaa miksikään muuttanut. Vasta 4 pitkän tunnin päästä olotila helpotti.

Muistui mieleen refluksitaudin hirveät alkuajat ja kuinka herkkä kurkku olikaan silloin reagoimaan lähes mille tahansa. Joku (?) lauloi aikoinaan ”..aika entinen ei koskaan palaa …” – no toivottavasti ei! Luulenpa, että menee useampi viikko ennenkuin uskaltaudun taas salaattia kokeilemaan.

Ja tiedän olevani onnekas, että näitä rankempia röhinöitä ei ole joka päivä jokaisen ruokailun yhteydessä …

 

Tampereen plikka

Kunnon soluliitoksia basilikalla?

Keittiön sivutasolla odottavat edelleen basilikan siemenet ja multa. Josko jo tänään saisi vihdoinkin aikaiseksi – jos ei, niin sitten viimeistään huomenna!

 

Vihreiden parissa puuhastelu on kuulemma terapeuttista ja rauhoittavaa – tämänhän kaikki viherpeukalot tietää ilman muuta. Onpahan tuo puutarhan hoitelu määritelty ihan terapiamuodoksikin (lainaus puutarhaterapeutti Juhanin blogista):

”Puutarhaterapeuttiseksi kuntouttavaksi ja kuntoa ylläpitäväksi työksi kutsutaan puutarha-kasveihin kohdistuvia hoitotoimia, kun tämä toiminta kohdentuu ihmiseen itseensä, ennalta ehkäisevänä itsehoitotyönä. Puutarhaterapeuttista työtoimintaa ei sen sijaan ole esimerkiksi heinän seipäälle laitto, risusavotassa työskenteleminen eikä sellainen työtoiminta, jonka kohteena eivät ole puutarhakasvit ja niiden hoitaminen…

Syyksi puutarhanhoidon lisääntyvään suosioon nähdään yhteiskuntakehityksen muutos, kiihtyvä työtahti ja ihmisten kaipuu takaisin luontoon ja kasvien pariin…

Tunne osaamisesta ja kyvykkyydestä luovat mahdollisuuden onnistumisten kokemiseen. Puutarhassa, patiolla, parvekkeella tai huonekasvien hoitaminen luovat mahdollisuuden koetella kyvykkyyttään ja osaamistaan.”

Lähes kaikki rentouttava toiminta stressinpoistajana on sitten taas hyväksi refluksitaudille, ruokatorven kipukynnykselle ja soluliitoksille, joten ei muuta kuin istuttamaan! Tuskin tästä nyt mitään puutarhaa tulee mutta ainakin hieno basilikaviidakko isoon ikkunasyvennykseen 🙂  Onneksi tämä yrtti ei pahemmin koettele alasulkijan kyvykkyyttä vaan pysyy nätisti siellä missä pitääkin eli vatsan puolella.

Toinen rentoutumista edistävä elementti on kuulemma ehdottomasti akvaario ja kalojen uiskentelun katseleminen. Kun akvaariota ei itsellä nyt enää ole ollut vuosiin, tyydyn tulevaisuudessa katselemaan ja ruokkimaan hiirellä näitä (= nettisurfailun widget-löytö — kaikkea ne sitten keksivät!):

 

Tampereen plikka

Jaa niin, jotain esittelyäkin tässä pitäisi kaiketi kirjoitella …

Tampereen plikka eli minä olen  neljä vuosikymmentä rapiat nähnyt naisihminen, joka kirjoitteleepi arjen tapahtumista ja mietteistä täältä Rieväkylästä. Mukana kuvioissa siis vähemmän tai (valitettavasti) enemmän laryngofaryngeaalinen refluksitauti/LPR/kurkkurefluksi/kurkunpään refluksitauti/epätyypillinen GERD … mitä kaikkia nimiä nyt tälle molempien sulkijoiden vajaatoiminnalle löytyykään. Refluksielämää on vietetty kaikenkaikkiaan n. 6 vuotta. Kaiken kruunaa se, että ääni on tärkein työkalu, jonka vuoksi tauti on välillä erityisen rasittava ja rajoittava!

Viimeaikaisempia juttuja löydät kun paat klikaten tosta oikeelta. Joskus aurinko paistaa mutta joskus istutaan pipo vinossa rotvallin reunalla.

Kuva: Wikipedia

 

Tampereen plikka

Perjantaipäivä ja viikonloppu  vihdoinkin!

Melkein kuin Laukontorilla olisi... (kuva: Microsoft)

Viikon sateet ovat hellittäneet ja ulos uskaltaa lähteä ilman  sateenvarjoa. Tavaksi on tullut aloittaa viikonloppu käymällä jossakin pienessä kahvilassa keskustassa lukemassa päivän lehti ja nautiskelemassa. Tiskiltä löytyy aina hopeateetä (joskus jopa ihan ilmaiseksi) sekä jotain pientä refluksikollekin sopivaa (karjalanpiirakka jos ei mitään muuta) … joskus tietenkin tulee repsahdettua herkulliseen vadelmaleivokseen — tai jopa pullolliseen poreilevaa! Juttuseuraa ja mielenkiintoisia tarinoita suosikkikahvilasta löytyy lähes aina – lehden loppuosa jääkin usein lukematta. Kuka väitti etteivät ihmiset kaupungeissa juttele toisilleen???

“We cannot live only for ourselves.  A thousand fibers connect us with our fellow men.”

~Herman Melville